Palvelut

Neuvottelutaidot

Mitä maailman huippuneuvottelijat tekevät ja millä tasolla omat taitoni ovat suhteessa heihin?

Neuvottelutaidot – koulutus keskittyy antamaan osallistujille taitoja ja työkaluja myyntiprosessin loppupäähän ajoittuvan neuvotteluvaiheen tehokkaaseen suorittamiseen. Ainutlaatuisen tutkimuksemme pohjalta olemme tunnistaneet tehokkaan neuvottelun kolme elementtiä (kuva), jotka käydään koulutuksen aikana perusteellisesti läpi.

Kuten muissakin taitoihin liittyvissä koulutuksissa, myös Neuvottelutaidot – koulutuksen ”kovan ytimen” muodostaa harjoittelu ja siitä saatava objektiivinen palaute. Osallistujat valmistautuvat ja suunnittelevat tiimeissä koulutuksessa toteutettavaan kaupalliseen neuvotteluun. Apuna tässä valmistautumisessa heillä on koulutuksen aikana esitellyt neuvotteluprosessin eri vaiheisiin liittyvät työkalut, joita he pääsevät testaamaan tämän neuvotteluharjoituksen yhteydessä. Itse neuvotteluharjoitus ja sen objektiivinen analysointi antaa osallistujille mahdollisuuden benchmarkata omia neuvottelutaitoja suhteessa maailman huippuneuvottelijoihin. Palautteen avulla osallistuja pystyy luomaan itselleen konkreettisen suunnitelman omien neuvottelutaitojen jatkokehittämiseksi.

Kenelle koulutus sopii?

Neuvottelutaidot – koulutus soveltuu kaikille, jotka osallistuvat työssään neuvotteluihin joko pääneuvottelijana tai tiimin jäsenenä. Kyse voi olla yhtiön sisäisistä tai ulkopuolisten kanssa käytävistä neuvotteluista niin myynti- kuin ostotoiminnassa.

Yritysten tarpeet vaihtelevat ja tämän vuoksi räätälöimme usein koulutuksen painotuksia yrityskohtaisesti.

Mihin koulutuksemme perustuvat?

Precedo Consulting on toiminut yksinoikeudella vuodesta 2002 alkaen Huthwaite Internationalin partnerina Suomessa. Huthwaite International on yksi maailman johtavista myyntikoulutusorganisaatioista. Heidän rakentamat myyntitaitojen koulutukset perustuvat yli 40 000 oikean myyntitapaamisen ja kaupallisten neuvottelutilanteiden havainnointiin käyttäytymisanalyysin avulla. Käytännössä olemme siis pystyneet erottelemaan ja dokumentoimaan ne huippumyyjille tyypilliset toimintatavat, jotka erottavat heidät keskiverto-osaajista.

Huthwaite on käyttänyt yli 40 vuotta ja useita miljoonia euroja tutkimustyöhön, jolla olemme halunneet varmistaa, että eri ohjelmissamme opetettavat taidot ovat relevantteja menestyksen kannalta ja että ne toistuvasti eri toimialoilla ja eri markkinoilla johtavat menestykseen myyntityössä ja neuvottelutilanteissa. Tehdyn tutkimustyön vuoksi Huthwaite on maailmanlaajuisestikin ainoa koulutusorganisaatio, joka pystyy osoittamaan nimenomaan koulutuksen vaikuttaneen yritysten parantuneeseen tulokseen.

Kysy lisää

Ota yhteyttä, niin kerromme tarkemmin aiheesta ja luodaan juuri teidän yrityksenne tarpeisiin ja tavoitteisiin keskittyvä neuvotteluvaiheen kehittämiseen tähtäävä koulutus.

Ota yhteyttä